Aloysius - Värvääjä || Koji

[Koji]

Muut hahmot:
Morten || Zephyr

Nimi: Aloysius (Aloisius), lyhyemmin Alouis
Ikä: +5 vuotta (50 paikkeilla)
Laji: Harmaaususi
Sukupuoli: Uros
Lauma: Puhdistajat
Arvo: Värvääjä
Teemakappale: Malice Mizer - Beast of Blood

Luonne: Aloysiusilla on tavallaan kaksi persoonaa, se millainen tämä on susien kanssa ja millainen muiden (koira/eläimet ja Sereghit). Toisten susien kanssa voi olla jopa ystävällinen ja sanoakkin jotain. Hätätilanteessa auttaa toisia susia - erityisesti, jos siitä olisi hyötyä tälle itselleen. Susi on varsin itsekäs ja ajaa useimmiten juuri vain omaa etuaan, ja tietenkin Puhdistajien. Alouis kunnioittaa itseään vanhempia ja erityisesti korkeammassa asemassa olevia. Tämä puhuu näille kohteliaaseen sävyyn ja tottelee käskyjä. Uros myös vaatii sitä, että tätä nuoremmat ja alemmassa asemassa olevat kunnioittavat; tottelevat ja puhuisivat kunnioittavaan sävyyn. Ei siedä sitä laisinkaan, jos joku on vähänkin epäkunnioittava. Aloyius ei varsinaisesti pidä narttuja täysin turhina, ei ainakaan kaikkia. Näyttää kunnioitusta sellaisille yksilöille joista pitää, muita kohtelee kuin ilmaa.
Koirat ja Sereghinit ovat oma luokkansa. Näitä Alouis ei kunnioita ja ei varsinaisesti odota kunnioitusta näiltä. Pitää täysin turhina ja mitättöminä, ja saattaakin hyökätä ihan ilman kunnon syytä. Joskus tämä huvitteleekin kiusaamalla ja pelottelemalla. Ei aina kumminkaan tapa, mielummin jättää kitumaan ja mahdollisesti kuolemaan tai pyrkii teollaan vaikeuttamaan näiden elämää; vaikkapa koittamalla sokeuttaa. Aloysius ei halua luoda minkäänlaisia syvempiä siteitä muihin kuin Puhdistajiin, vaikkei ole kiinnostunut luomaan näihinkään ystävyyssuhteita. Susi saattaa tosin esittää oikein hyvää ystävää, mutta kyllästyttyään kääntää tylysti selkänsä ja nauraa perään. Saattaa välillä myös käyttäytyä varsin äkkipikaisesti ja hermostua hyvinkin helposti - toisinkuin susien seurassa tämä pitää yllään pokerinaamaa ja ei anna minkään tunnetilan näkyä.
Aloysius vaikuttaa ulkoisesti hyvinkin tunnevammaiselta persoonalta, joka ei ihan paikkansa pidä. Uroksella on vain hyvin kylmä ja kova ulkokuori, mutta osaisi tämä olla mukavakin - kyse on vain siitä, ettei tämä halua näyttää sitä puolta kenellekkään. Syvällä sisällään suree veljiensä kuolemaa, muttei anna sen näkyä. Aloyisius haluaa näyttää vahvalta eikä anna menneiden musertaa. Vain niille, jotka ovat päässeet tämän kylmän kuoren läpi näyttää pehmeän puolensa. Aloysiusta ei ole kumminkaan helppo lähestyä sillä tämä yrittääkin pitää kaikki kaukana. Perheen perustaminen ei myöskään oikein urosta kiinnosta, pennut olisivat vain tiellä.

Ulkonäkö: Aloysius on albiino, joten tämän turkki on kokonaan puhtaan valkoinen ja silmät ovat punaiset. Turkki on paksua ja ainoastaan häntä ja poskikarvat ovat pitkiä. Uros on myös varsin kookas ilmestys - 98 cm säkäkorkeutta ja painoa löyyuu 67 kiloa. Alouisin keho on lihaksikas ja arpien täyttämä: oikeassa kyljessä on iso taistelusta tullut arpi, selässä ja molemmissa etukäpälissä on pari kolme pienempää allekkain olevaa arpea. Oikeassa takatassussa on pieni ja pyöreän muotoinen luodista jäänyt arpi ja oikeanetutassun ranteessa on koko tassun ympäri menevä arpi. Arvet ovat vanhoja ja haalistuneet ihon väriseksi ja niiden ympärillä oleva karva on hennompaa ja ohuempaa.

Menneisyys: Aloyius syntyi Saksassa kuopukseksi susiperheeseen - tällä oli kaksi vuotta vanhempaa isoveljeä; Hanke ja Reto. Myöhemmin syntyi pikkusisko Else, joka kuoli sairauteen muutaman kuukauden päästä. Alouisin vanhemmat pitivät poikiaan kovassa kurissa ja opettivat kunnioittamaan itseään vanhempia ja ylempiarvoisia, ja opit iskostuivatkin syvälle kolmikon mieleen. Ensimmäiset vuodet jatkuivat aika samaan tapaan - kolmikkoa opetettiin metsästämään ja taistelemaan. Ei aikaakaan kun uros olikin joutunut ensimmäiseen tappeluunsa ja sai siitä ison arven kylkeensä. Sen jälkeen uros alkoi vältellä tappeluita.
Kaksi ja puolivuotta vanhana pojankloppina Aloyius erehtyi mennä tutkimaan erästä lähistöllä olevaa maatilaa lähemmin. Erityistä huomiota kiinnitti pihalla hihnassa oleva koira, johon susi meni tekemään lähempää tuttavuutta. Kyseinen koira ymmärsi vain Aloyiuksen aikeet väärin ja rupesi murisemaan ja haukkumaan sudelle, joka taas herätti maatilan omistajan huomion. Alouis yritti vakuuttaa koiraa, ettei sillä ollut pahoja aikomuksia - turhaan. Pian tämä huomasi juoksevansa henkensä edestä pakoon saaden muutaman luodin peräänsä. Tämän huonoksi onneksi yksi osui takajalkaan - kumminkaan mies ei lähtenyt suden perään vaan jätti sen maahan kuolemaan. Albiino ei kumminkaan halunnut jäädä paikalleen makoilemaan vaan lähti lönkystelemään takaisin metsään. Seuraavat päivät olivat raskaita sillä uros ei halunnut palata raajarikkona perheensä luo vaan yritti selviytyä ja parantua itsekseen. Osa tätä halusi myös kostaa koiralle mokoman teon ja yhtenä yönä Alouis yrittikin toteuttaa kostonsa, joka päätyi siihen että tämä jäi metsään jääneeseen karhunrautaan kiinni. Susi yritti päästä mokomasta loukusta irti, mutta turhaan. Rimpuilu oli väsyttänyt sen ja tämä nukahti raudan viereen. Suureksi hämmennyksekseen Aloyius heräsi yhtenä aamuna ihan vieraasta ja uudesta paikasta - se oltiin löydetty haavoittuneena ja viety villieläinten löytökotiin paranemaan.
Muutamaan otteeseen susi yritti paeta, mutta lopulta alistui kohtaloonsa ja jäi odottamaan parempaa tilaisuutta. Muutaman viikon päästä kumminkin uros käytiin palauttamassa luontoon ja ensimmäisenä palasi perheensä luokse. Aloyius kertoi veljilleen kavaltaja-koirasta ja kolmikko päätti yhdessä lähteä kostoretkelle. Seuraavana yönä susikolmikko oli hiipinyt maatilan pihalle ja yllätyksekseen huomasivat kaksi koiraa hihnassa. Ei se kumminkaan suunnitelmia muuttanut, nuo saastaiset koirat oli saatava hengiltä. Yhdessä ne hyökkäsivätkin koirien kimppuun ja tappoivat molemmat. Tapahtuneen jälkeen kolmikko palasi takaisin perheen majapaikalle nukkumaan. Aamulla veljekset saivat ikävän herätyksen kuullessaan haukkumista lähistöltä. Metsästäjät olivat seuranneet jälkiä tänne ja olivat perässä. Susikolmikko lähti yhdessä juoksemaan metsän läpi pakoon, ja pakotie päättyikin lyhyeen: meri oli edessä päin. Hanke sai kumminkin ideaksi lähteä uimaan pakoon - aluksi Aloyius epäröi vahvastikin asiaa, mutta mieluummin se hyppäisi kylmään veteen kuin jäisi saaliiksi. Joten veljekset lähtivät ylittämään merta, joka koitui haastavammaksi mitä nämä olivat edes odottaneet. Aallot kuljettivat Aloyiusin rantaan, kahta veljeään se ei nähnyt missään. Aluksi uros lähti tutkimaan rantaa, jos veljet olisivat ajautuneet samalle saarelle. Tuntien päästä se löysi Hanken, jonka kanssa päätti jäädä saarelle. Retoa veljekset eivät löytäneet.
Ei aikakaan kun veljekset liittyivät Menraan ja alkoivat sisäistää lauman aatteita koirista, olihan jo aiemmin huonoja kokemuksia. Elämä jatkui saarella leppoisaan tahtiin tulivuoren purkautumiseen saakka, joka erotti veljekset toisistaan. Alouis selviytyi ilman pahempia naarmua purkauksesta - toisinkuin Hanke joka menehtyi haavoihinsa. Aloyiusia sattui viimeisen veljensä menetys ja tämä purki ikäväänsä hyökkäämällä jokaisen koiran kimppuun jonka näki. Alouisin kuullessa Puhdistajista tämä heti liittyi niiden joukkoon - uros ei todellakaan halunnut olla koirien kanssa tekemisissä. Susi myös lopulta kohosi värvääjän asemaan ja yrittää tehokaasti värvätä tapaamansa sudet Puhdistajiin.

Pelissä tapahtunutta:
-

Kyvyt ja taidot: Suuren kokonsa takia Aloysius ei ole älyttömän nopea taikka ketterä, oikeastaan tämä on hieman kömpelö. Mutta kömpelyys korvautuu vahvuudella, jota uroksella riittää, kestävyyttäkin on. Aloysius osaa myös hyvin puhua ja siksi pyrki värääjän paikalle, jotta saisi puhuttua toisia susia mukaan.

Perhe:
Isä - Franz (ei asu saarella)
Äiti - Kora (ei asu saarella)
Isoveljet - Hanke & Reto (kuolleet)
Pikkusisko - Else (kuollut)

Tavatut:
Amaia Nelo
-

Pelit:
Wild ones Puhdistajat - Havumetsä ~~ Amaia Nelo || Kesken