Salt in Our wounds // Hiswa:3

[kiikku]

Vesipisarat ropisivat maahan hiljakseen. Vettä ei ollut satanut kauaa, eikä vielä kovinkaan paljoa, mutta taivas näytti sen verran synkältä ja uhkaavalta, että sade ei luultavasti loppuisi aivan hetkeen. Saattaisi hyvinkin olla, että moinen kestäisi läpi koko yön ja nyt oltiin vasta kääntymässä iltaan. Hopeanhohkea susihukka erottui tästä hämärästä ilmasta hyvin tallustaessaan eteepäin. Sitä ei niinkään häirinnyt sade, vaan se, että kaikki kasvillisuus oli kuihtunut tältä aluuelta jokin aikaa sitten ja edessäpäin tuntui häämöttävän suuri ratkelma, liiankin suuri.

Uros oli kuullut puhuttavan tästä halkeamasta, joka oli tulivuoren purkauksen jälkeen ilmestynyt, muttei suostunut uskomaan periaatteiden vuoksi. Niinpä se oli aamulla hyvin syötyään ja levättyään jättänyt pesäkoloksensa valinneen paikan ja lähtenyt vaeltamaan kohti saaren keskustaa. Hämmästykseen sen oli uskottavan kaikki puheet. Saaren tosiaan halkaisi suuri, lähes jättimäinen rotko. Hira olisi voinut jo kääntyä takaisin päin, ja ehkä sen olisi pitänyt sillä turkki alkoi pikkuhiljaa kastua varsin epämiellyttävän tuntuiseksi, mutta se tahtoi nähdä lähempää. Kerran kun tänne asti oltiin tultu, ihan heti ei takaisin käännyttäisi. Mistä sitä tiesi, jos täältäkin löytyisi jokin suojaisa paikka yöksi.

[Hiswa]

Vaalea hahmo liikkui ripeästi pitkin suuren halkeaman reunaa. Pienin väliajoin tuo heilautti päätään saadakseen kastuneen harjaksensa pois silmien tieltä. Koko hahmo näytti olevan jo melko märkä, mutta sateesta ja harmaasta ympäritöstä välittämättä se jatkoi matkaansa kevyin askelin, leveä hymy huulillaan. Se katseli ympärilleen hieman ihmeissään. Tämä paikka oli ihan uskomaton, se ajatteli. Kauempana se oli nähnyt jopa oikeaa ruohoa! Ruohoa joka täytti koko maan pinnan suurina alueina. Äkkiä hahmo pysähtyi.

Crevan nuuhki sateista ilmaa uteliaasti. Joku toinen oli lähellä... Ehkä, kenties, jopa pintalainen?
Sydän rinnassa pamppaillen uros käänteli päätään ja yritti siristetyin silmin tihrustaa vesisateen läpi. Se ei ollut tottunut tälläiseen sateeseen. Vettä tuli taivaalta! Kuinka hassua. Hetken aikaa ympärilleen tiluillessaan Cee huomasi harmaanvalkoisen hahmon kaukaisuudessa, ja lähti kävelemään tuota kohti, hetken takainen iloinen tempo askeliinsa palautuen.
"Tervehdys!" Cee huudahti pintalaisten kielellä, pieni aksentti tervehdystään sävyttäen. Se oli harjoitellut puhumista innokkaasti, ja vaikkei vielä oikein osannutkaan ihan monimutkaisimpia sanoja ja sanontoja, se oli aika ylpeä nopeasta oppimisestaan.

[kiikku]

Hiraa lähestyttiin juuri siitä suunnasta tuulta, että tuoksut eivät sen nenään leijailleet. Ropina kovaan maajan häiritsi myös sen verran kuuloa, että uros kuuli vieraat askeleet juuri ennen kuin kuuli tervehdyksen. Susi seisahtui, uteliaana nosti päänsä korkeuksiin tapittaen vierasta ilmestystä.

Tulija oli selvästi koiraeläin. Paitsi että toinen oli kummallinen väritykseltään vielä kummallisempaa oli ehkä häntä, joka oli jakautunut kolmeen osaan. Vai näkikö Hira väärin? Ei, kyllä häntiä tosiaan oli kolme kappaletta. Oliko se tosiaan mahdollista?
Toki Hira muisti kuulleensa puhuttuvan myös noista muukalaisista, jotka olivat jostain ilmestyneet. Varmaan juuri repeämästä.
"Iltaa."
Uros vastastasi hieman kummastelevalla äänensävyllä, se ei oikein tiennyt miten vieraaseen olisi pitänyt suhtautua. Kuitenkin Hira säilytti moitteettoman ja ylvään ryhtinsä.
"Kuka olet?"